Tein taas sen virheen, mistä Sirkkua varoittelin, että odotin liian kauan ennen kuin kirjoittelin tänne. Mutta yritän kuitenkin hahmotella niitä ajatuksia, mitä Mian mielessä kulki. Tässä ne on jokseenkin epäjärjestyksessä, mutta toisaalta ei ne Miankaan päässä ole kovin järjestyksessä tällä hetkellä.
Mia on luonteeltaan hyvin tilanteeseen sopeutuva ja toisaalta hän kovasti pitää filosofiasta ja on opiskellutkin sitä. Tai no, ei hän enää tiedäkään, onko hän opiskellut filosofiaa vai ei. Mutta...
Tilanne on hajonnut ympäristössä. Kahvila hajosi tulitaistelun jälkimainingeissa futuristiseksi CSI-tapaukseksi, joka muuttui televisiosarjaksi, joissa hahmot näyttelivät. Tavallaan Mian mielestä Heidi esitti epäolennaisia kysymyksiä, jotka toisaalta voivat olla hyvinkin olennaisia. Heidi halusi takaisin kotiin. Omaan kotiinsa! Mia piti kaikkia vaihtoehtoja avoimena. Se edellinen saattoi olla se oikea paikka tai sitten se futuristinen paikka saattoi olla se paikka. Joka tapauksessa hän oli sitä mieltä, että jos se 2007v. Turku oli se paikka, sinne saattaa olla tosi vaikeaa päästä takaisin ja tänne saattaa joutua sopeutumaan, joten ei kannata taistella vastaan. Ja nyt, kun tilanne muuttui jälleen ja ollaan vuodessa 2017 ja näyttelijöitä, tekee Mian mieli vaan istua alas hetkeksi miettimään tätä tilannetta.
Hän osasi juttuja siinä CSI-tapauksessa. Miksi? Oliko hän lukenut käsikirjoituksen ja unohtanut sen? Oliko hän oikeasti siinä tilanteessa ja nyt taas tapahtui joku Nostalgia-tyyppinen siirtymä? Ja jotenkin nämäkin kysymykset tuntuvat epäolennaisilta.
Keskeiseksi kysymykseksi ehkä nouseekin: Kuka minä olen? Olenko minä Mia ja kuka tämä Mia on? Mitä minä tiedän itsestäni?
Selkeää on, ettei ympäristön pysyvyyteen voi luottaa ainakaan näillä näkymin. Kuitenkin minuus jollain tasolla on pysynyt muuttumattomana. Kyvyt ehkä ovat hieman modifioituneet (siis se tyyppi siellä kahvilassa ei todellakaan lähtisi tutkimaan ruumista) ja saattavat modifioitua uudelleenkin. Mutta minuus siellä sisällä ei ole muuttunut, se, miten asioita näkee ja kokee ja miten niihin suhtautuu.
Pelinjohdolta kysymys: Mikä tuntuu vakaalta?
Kuitenkin tätä kaikkea Mia pohtii: Kuka minä olen? ja mikä tuntuu pysyvältä?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Kaikki on tuntunut yhtälailal vakaalta. Kahvila tuntui täysin todelliselta, samoin RPT:n toimisto ja maailma sen ulkopuolella. Kun ohjaaja astui lavasteista esiin lavasteiden luonne kävi ilmi ja sen jälkeen lavasteet ovat tuntuneet täysin todellisilta, valot, kamerat, mikrofonit ja kaikki muu sellainen nousi ikäänkuin esiin tasutasta jossa ne varmasti olivat kaiken aikaa olleet ja hyvinä näyttelijöinä osasitte vain jättää ne huomioimatta ja immersoiduitte rooleihinne.
Mitään sen selkeämpiä muistikuvia tai käsitystä omasta menneisyydestä ei liity tähän näyttelijättärenä olemiseen kuin edellisiinkään tapahtumiin.
mutta siis mikä itsessä tuntuu vakaalta?
Itsessä tuntuu vakaalta se miten suhtautuu asioihin, mikä loukkaa, mistä pitää, mikä tuntuu moraalittomalta tai väärältä tai mikä herättää ihmisissä luottamusta. Se syvin olemus siis ei muutu vaikka ympäristö muuttuukin.
Post a Comment