Voisi kai sanoa, että olen tässä välissä unohtanut paljon, mutta se ei edes ole totta. Tosiasiampi on, ettei Emilia edelleenkään ole löytänyt toivomaansa selkeyttä, kaikkea uutta kyllä, mutta ei yhäkään mitään mittakaavaa johon uudet tiedot voisi asettaa ja jossa niiden todellisuutta/todenmukaisuutta/totuudellisuutta mitäikinä voisi keskenään verrata. Opimme kulkemaan verhojen välistä ja olettaaksemme "keskeltä laidalle ja takaisin" jos tilan käsittää kolmiulotteisena, tosin se lienee moniulotteisempi joten minkäänlainen yritys määrittää suuntia johtaa vain kummalliseen olotilaan.
Se että olemme saattaneet kulkea täällä eripituisia ikuisuuksia ja takertuneet aina uuteen olotilaan kuten Mialle kävi, ehkä heränneet taas ja taas ja taas ja niin edelleen.. masentavaa. Ehkä olemme käyneet nämä samat ajatukset ja kysymykset läpi jo kerta toisensa jälkeen, keksineet pyörän uudelleen ja uudelleen eikä koskaan saatu sitä kuljettamaan meitä mihinkään täältä.
Tämä paikka ei tunnu ratkeavan tähän suuntaan, me vain kerimme vyyhteä auki ja auki ja sotkeudemme siihen syvemmälle, mutta mikä on se toinen suunta? Se joka vie kerän keskelle?
No comments:
Post a Comment